Dag 6 - Where to start & it’s getting hot in here

Täällä kasvaa murattia ulkona o_O

Vasta neljä päivää on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, mutta tapahtumaa on ollut tässä välillä hurjan paljon. Tai siltä se ainakin tuntuu! Tänään ulkona oli ilmeisesti kuumin päivä tähän astisista Kööpenhaminassa – tosin miehän en sitä tiedä, sillä olen ollut itsekseni kotona nauttimassa omasta lämmöstäni. Toiset vaihtarit olivat tänään metsästämässä kultaista opettajain karttakeppiä. En tiedä siitäkään enempää, mutta kuulen ehkä tapahtuman luonteesta myöhemmin Liisalta. Toivottavasti hän oli menestyksekäs etsinnässään. You go girl! :D

Se kurkkupaise / flunssa / mikä lieneekään ei siis ole helpottanut vielä yhtään, vaikka toinen valkea täplä nielusta onkin kadonnut viikon saatossa. Yleisen tasapainon säilyttämisen vuoksi olo olikin tänään aamulla kuumeinen ja mittari näyttää edelleen melko lämpöisiä lukemia. Jospa menen seuraavaksi vetämään hunajaa purkista kaksin käsin ja järsimään inkivääriä. Kyllä se siitä, pitää vain muistaa ja jaksaa levätä.

Tölkitettyjä perunoita. :D

Sunnuntai oli sellainen asettumispäivä. Vuokravanhemmat kyyditsivät meidät kauempana sijaitsevalle kioskille ostamaan yhteisen Rejsekortin, jolla pääsemme Liisan kanssa matkustamaan pitkin poikin Kööpenhaminaa. Löysimme myös toisen ruokakaupan, ”ihania miehiä” (joita on näkynyt viikon mittaan aika paljon enemmänkin), naurettavan kapeita kävelykatuja ja niiden vierustaa satunnaisesti koristavia yksittäisiä omenoita. En ymmärrä mitä ne siinä tekevät, sillä aina lähistöllä ei näy edes omenapuita.

Jollakin tässä talossa oli ehkä synttärit? Huomaa oikeaoppinen(?)
tanskalainen valaistus taloissa: verhot auki pimeälläkin.

Toinen absurdi tilanne sattui kaupalta kotiin päin kävellessä, kun ohitsemme taivalsi kaksi ponia taluttajineen. Tämä siis Kööpenhaminan lähiseudun kadulla, jollaisilla on näkynyt ihmeen vähän muita liikkujia edes päiväsaikaan. Koiranulkoiluttajiakaan ei ole paljoa vastaan osunut. Myöhään illalla heitimme vielä pienen lenkin korttelin ympäri näkemättä ketään muita kulkijoita. Että sellainen suurkaupunki!

Olin ennakkoon saanut tietooni, että tanskalaisilla on tapana pitää verhoja auki vuorokaudenajasta riippumatta. Olen näemmä hyvin tanskalaistunut näiden muutaman päivän aikana, sillä ikkunan takaisesta pimeästä huolimatta istun parhaillaankin sisällä, valot päällä ja rullaverho ylhäällä. Olen silti perin kiitollinen verhojen olemassaolosta.

Katutaidetta matkan varrelta. Tässä oli selvästi jokin tarina menossa.

Mitähän tässä tapahtuu?

Kahvia!

Maanantai oli ihka ensimmäinen koulupäivä. Jännitti. Osasimme kuitenkin hypätä oikeaan lähijunaan ja löytää kampuksen vaivatta. (Kunnia siitä kuuluu kokonaan Liisalle, miulla kun ei ole minkäänlaista suuntavaistoa!) Opettajainkoulutuksessa on yhteensä n. 80 vaihto-opiskelijaa, ja hienoiseksi järkytyksekseni (/ -mme) kaikki muut ovat meitä nuorempia. Tämä selvisi päästessämme harjoittamaan oikeasti mukavia tutustumisleikkejä. Koko suuren vaihtariryhmän tuli kommunikoida itsensä mutkittelevaan jonoon (suora ei olisi tilaan mahtunut), joka järjestäytyi muun muassa iän ja kotimaan alkukirjaimen perusteella. Mielenkiintoista olla muita lähes tai useammin yli kymmenen vuotta vanhempi. Onneksi ikä on vain numero.

Jotain muuta kuin kahvia.

Toisessa tutustumisleikissä lokeroimme itsejämme vastakkaisiin ryhmiin. Oli kissaihmisiä ja koiraihmisiä, tositv:n katselijoita ja dokumenttien suosijoita, pop-musiikin kuuntelijoita ja enemmän rokkiin kallistuvia. Jälkimmäisiä oli harmillisen vähän. Jako tapahtui tämän mainion (ja ainakin miuta koskettavan) videon hengessä, ja mietinkin, onko tällainen Tanskassa yleisempikin tapa. Toki olen myös Suomessa törmännyt oikeasti mukaviin tutustumisleikkeihin, mutta aivan liian usein ne ovat olleet lähinnä kiusallisia. Koulun aloitus oli joka tapauksessa mukava ja sopivasti jäätä murtava. Olemme myös Liisan kanssa ainoat vaihtarit Suomesta, ja havaintojeni mukaan suomalainen kulttuuri ja koulujärjestelmä kiinnostaa muiden maiden edustajia.

Hola Ghost torvisektioineen

Hola Ghost oli hieno myös visuaalisesti. Raati suosittelee!

Yöunet olivat jääneet (taas) vähiin, mutta siitä huolimatta löysimme Liisan kanssa tiemme kampuksella sijaitsevaan opiskelijajuott… kahvilaan. Siinä sivistyneesti ”kahvia” nauttiessamme tulimme sopineeksi lippukaupoista, joiden turvin pääsisimme Flogging Mollyn keikalle vielä samana iltana. Keikkaa itsessään oli suunniteltu jo keväästä lähtien, mutta lippuja emme olleet ostaneet. Sattumalta joku halusi päästä eroon omistaan keikan tapahtumasivuilla Facebookissa. Yksityisviestit laulamaan: ”Vieläkö liput ovat vapaana, paljonko pyydät? Missä asut? Voidaan tulla hakemaan.” Ja niin seikkailimme lähijunalla ja metrolla vieraalle metroasemalle, johon tämä flunssaan sairastunut nainen tuli meitä vastaan. Rahat vaihtuivat lippuihin ja illan suunnitelma oli selvä.

Flogging Molly oli hyvä, ja myös sen miljöönä toiminut, lipuistaan luopuneen naisen mukaan ”intiimi 2000:n hengen” keikkapaikka vaikutti kivalta. Löytyipä siinä samalla myös uusi musiikillinen suosikkiartisti. Bändiä lämmitellyt paikallinen Hola Ghost oli sellainen tapaus, joka pitäisi nähdä uudestaankin. Sitä saimme myös katsella varsin rauhassa lähellä eturiviä. Ikävä kyllä(? ainakin oman keikkaelämyksen kannalta) Flogging Molly oli toista maata.

Flogging Molly hetkellä, jolloin uskalsin kaivaa kameran esiin.

Kun vauhdikas kappale alkoi, muuttui myös taaempana ollut yleisö varsin vauhdikkaaksi. Kappale ”If I Ever Leave This World Alive” saattoi saada siinä samalla uusia merkityksiä. Hiki virtasi ja itse totesin jossain kohtaa keikkaa, että ”if you can’t beat them, join them” – ja niin löysin itseni keskeltä Flogging Mollyn pittiä. Tai ainakin yritin, sillä sinne keskelle oli muuten vaikeaa päästä! Kaiken sen hyppimisen ja heilumisen seurauksena sain tuntuman perusteella todennäköisesti varsin komean mustelman olkavarteen. Löydettiin kuitenkin tiemme takaisin kotiin ja nukkumaan puolen yön tienoilla sekä suhteellisen ehjinä. Pääsimme takaisin koululle tiistaiaamuna latautuneina näistä äärimmäisen pitkistä yöunista.

Keskiviikon ahkeran ryhmätyöskentelyn tulos. Tutun näköistä :D

Tiistaina oli vuorossa ryhmätyöskentelyä workshopeissa, joiden aiheena oli pohtia ryhmätyöskentelyä. Melkoisen metaa. Tanskalainen koulujärjestelmä vaikuttaa tällä tasolla hyvin samankaltaiselta kuin kokemukseni AMK-opiskelusta Suomessa. Omalla koulutusalallani kun on ryhmätöitä ryhmätöiden perään: eräällä kesäkurssilla pääsin tekemään ryhmätyötä jopa yksikseni. Minulta hupeni sosiaalinen akku taas jo kesken koulupäivän, mutta silti olimme kotona vasta joskus illalla. Tämä alkaa käydä rankaksi.

Joku pramea pytinki, en muista mikä. Iso joka tapauksessa.
(Se on kuulemma kaupungintalo.)

Liisa ihmettelee

Keskiviikkona kävimmekin ostamassa itsellemme erilliset kuukausikortit Kööpenhaminan julkiseen liikenteeseen. Aiempi Rejsekort veloitti joka matkasta erikseen, mikä ei pidemmän päälle ole lainkaan kannattavaa. Lisäksi ajatus yhdestä kortista kahdella ihmisellä ahdisti Liisaa, joka haluaa olla vapaa tulemaan ja menemään miten mielii. Ja Liisahan mielii. Se on vain hyvä – meneväisen ihmisen vanavedessä minäkin pääsen ehkä paremmin tutustumaan uusiin ihmisiin. (Kts. kuva "Kuinka introvertit saavat ystäviä?") Hän voisi myös omien sanojensa mukaan olla sosiaalinen n. 20 tuntia vuorokaudessa, ja tarvitsee sitä voidakseen hyvin.

Kööpenhaminan päärautatieasema

Kuten olemme aiemmin huomanneet, niin olemme hämmentävän samanlaisia monissa asioissa. Tämän näinkin lyhyen kämppäkaveruuden myötä myös eroavaisuudet ovat nousseet esiin. Itsehän olen jokseenkin 80-prosenttisesti introvertti, eli toisinaan todella perisuomalainen sulkeutuja (ja mitä oivallisinta ainesta sosionomiksi). Näiden muutaman päivän perusteella olenkin saanut mielikuvan, että osaamme käydä toistemme hermoille välillä hyvinkin tehokkaasti. Kas siitä myös aiempi viittaus erillisten huoneiden autuuteen. :D

Kovin selkeä reittikartta

Eikä pidä käsittää tätä väärin: Liisa on kerrassaan ihana tyyppi – ja satunnainen hermoille käyminen kuuluu asiaan. Sitä paitsi erilaisuus on rikkautta. Itsehän olen "ärsyttävän epäsosiaalinen" ja miuta taas toisinaan ärsyttää päinvastaisille luonteenpiirteille altistuminen. Ollaan me ihmiset aika kummallisia.

Hyvin täällä menee joka tapauksessa edelleen. Yöunien määräkin on nousujohteinen. Se on varmasti auttanut siinä, etten keskiviikkona erityisemmin edes väsynyt sosiaalisista tilanteista. Hurraa ja rasti seinään! Tänään tosin olikin lämpöä jo heti aamusta sekä kuumeinen olo. Olen täällä kotona sitä parannellut, mutta kehitys ei näytä kaksiselta. Menetin sen takia tänään myös yhteisen ravintolaillallisen muiden vaihtareiden kesken. Elämä on valintoja. Ehkä tämän päivän levolla kykenen osallistumaan huomisiin hippiteemaisiin bileisiin.

Tapahtumaa on siis edelleen luvassa paljon. Yritän ehtiä raportoimaan niistä jossain välissä!

Hieman eri tavalla viehättävä pytinki

Ja vielä yksi perinteisempi versio

Lisää huomioita tanskalaisilla viivoilla:

Onnellisin maa? Pyh!

• Valmiit tuoresalaatit on täällä parempia kuin kotona, eivätkä edes sen kalliimpia.

• Ylipäätään osasin varautua korkeaan hintatasoon, mutta eihän se edes vaikuta yleisellä tasolla korkeammalta kuin Suomessa. Paitsi juusto. 

• Miun ikkunan takana hengaa öisin tyyppi joka tuijottelee sisään. Tai niin ainakin ensimmäisenä iltana itsellemme uskottelimme. Liisa aloitti tarinan sillä, että jospa tuossa ikkunan takana onkin joku tuijottamassa sisälle… Huoneessa oli valot ja ulkona pimeää, joten sehän olisi ollut täysin mahdollista. Suljettiin verhot epätanskalaiseen tapaan, ja mie heitin lisää löylyä miettimällä että entäpä jos se tyyppi on siellä edelleen tuijottamassa suljettuja verhoja? A little bit more creepy, I think. (Harjoittelen kieltä.) Liisa taisi olla se, joka nukkui seuraavan yön levottomammin.

Näinkö rautatieaseman passikuvausautomaatissa Frithjofin,
vai mitä ihmettä? Onneksi kuva tuli vain kuukausikorttiin :D

• Nimettiin tyyppi eilen illalla Frithjof Hardyssoniksi internetin arpageneraattorin 30-tahoisen nopan sekä tanskalaisten miesten nimilistan avustuksella.

• Jopa Flogging Mollyn keikalla voi olla pittejä. Siellä oli paljon myös humalaisia miehiä, jotka halusivat katsoa keikkaa mieluiten vertikaalisesti rajoittuneiden naisihmisten edestä.

Moka(i) - jos haluat sulattaa hampaasi

• Jonakin päivänä juna- ja metroasemilla näkyi yhdensuuntaisen matkan aikana kaksi kukkakimppua kantavaa ihmistä ja yksi suklaakakulla varustettu henkilö. Harmi, etteivät he tulleet meille asti.

• Meillä on Liisan kanssa yhdistävänä tekijänä myös ”työpaikan työpaita yöpaitana”. Koettakaapa lausua tuo nopeasti.

• Google-kääntäjä toimii hyvin. ”Professionsbachelor i skat” on suomeksi ”ammatillinen poikamies aarteissa”. Lisäksi konsertti on istumakoriste (Koncerten er en siddekoncert).

• Olen nähnyt kissan! Tai oikeastaan aika monia, mutta myös todennäköisesti vuokravanhempien kissan. Se oli kuulemma täällä sisällä ja mahdollisesti miun ovesta tänne löytänyt, enkä huomannut mitään ennen kuin se oli jo ulkona. Sitten se pakeni miuta ennen kuin kerkesi alkaa sähisemään.

Isompi kissa keskellä vilkasta Kööpenhaminaa

• Leikkelepaketit ovat täällä superpieniä. Lisäksi ne on jaettu kahteen eri kerrokseen: samassa paketissa on huomaamaton ilmatiiviisti asennettu muovinpalanen suojelemassa kinkkupinon alempaa osaa. Kuinka kätevää – vaikka kätevämpää olisi, jos ne paketit olisivat hieman isompia.

• Liisan mukaan leivän päälle tarkoitettu ”kanasalaatti” on kuin majoneesilla terästettyä kanaviillokkia. Ensikäden arvion perusteella en ole vielä itse uskaltanut maistaa sitä.

Utelias kala kauppakeskuksessa

• Täälläkin on paljon uteliaita ampiaisia etenkin viattomia piknikkeilijöitä häiritsemässä. Ne tykkäävät erityisesti kanasalaatista, ja osaavat leikata mukaansa palasia sekä kanasta että salaatista. (Omaan salaattiini osui kyseinen kasvissyöjäampiainen.)

• Hämähäkit voivat olla täällä isoja. Olen vienyt jo yhden sellaisen ulos, ja toivon ettei tarvitse viedä niitä enempää.

• Vistaña Cabernet Sauvignon -punaviini on erinomaista opiskelijabudjetille. Tosin sitä kannattaa ostaa lähinnä vain sen perusteella, että yksi pullo kahdella ihmisellä kestää ja kestää.

• Seitsemän kruunun ”Extra Strong” -olut halvannäköisessä puolen litran tölkissä ei ole yhtään sen parempaa. Jotenkin arvasin tämän, mutta uteliaana ihmisenä halusin kokeilla. En nauttinut elämyksestä.

• Kampuksen kahvilan nimi on Humlen, mikä tarkoittaa humalaa. Mikä sattuma.

• Itseään (ja todennäköisesti myös muitakin, jos heitä sattuu olemaan paikalla) voi hauskuuttaa yrittämällä toistaa lähijunien kuulutusten asemien nimiä. Buddinge sujuu jo!

• Tanska - tai ainakin ne kuulutukset - kuulostavat nurin päin käännetyltä puheelta. Sain niitä kuuntelemalla mielleyhtymän Twin Peaksista. 

• Viidentenä päivänä täällä kadotimme jo osia suomen kielestä, vaikka olemme puhuneet sitä keskenämme. Metsässä voi siis olla kuuseja (tai mitä lieneekään) ja koira on hevonen eikä poni.

Tämä oli oikeasti poni