Dag 69 – Long time, no see!

Tanskaan on tullut jo syys.

On muuten kulunut törkeän pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Taisin tunkea kuvainnollisen suuni niin täyteen perunaa, ettei itseni ilmaisu onnistunut enää edes tanskalaisittain äännehtimällä (eli jättämällä mielellään noin 60% kirjoitetun kielen konsonanteista pois.) Ja ei pidä ymmärtää tätä väärin, tanska on hauska kieli. Olosuhteisiin nähden hiljaiselo on ollut myös ymmärrettävää, sillä kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Moni asia meni kirjoittamisen edelle. Olen silti edelleen hengissä ja voin hyvin.

Neuleterapiaa. Toinen sukka on tätä nykyä valmis,
toinen alkutekijöissään. Btw. nimesin langan
värinsä perusteella "yksisarvisen oksennukseksi".

Aiemmassa postauksessa keräilin palasia itsestäni ja parisuhteesta. Sen jälkeen pääsin pirstomaan niitä vähän lisää – ja jälleen kerran kasaamaan paloista jotakin ehjää. Sitten kuva taas säröili ja jälleen kerran korjattiin. En voi tietää, mitä siitä lopulta muodostuu. Eihän kukaan tiedä mitä tuleva tuo tullessaan? Tällaisen tuhannen palan palapelin ja tunteiden vuoristoradan kanssa elämä pysyy ainakin mielenkiintoisena, joskin kuukausi sitten se vei aika paljon miun muusta kapasiteetista.

Täällä ollessani olen ehtinyt olemaan hieman höveli monellakin elämän osa-alueella, kuten Liisa voisi asian ilmaista. Siihen kuuluu muun muassa Christianiassa ilakointia uudessa seurassa, usein hieman heikonlaista valmistautumista oppitunneille (miun pitäisi varmaan parhaillaankin olla lukemassa artikkeleita, joita on perjantain tunteja varten kuulemma noin kuudenkymmenen sivun edestä), ihmisten tapaamista – kyseenalaisella kielitaidolla ja jopa ihan itsekseni – ei aina ihan-niin-harkittua rahankäyttöä ja / kuten esimerkiksi vahingossa tapahtunutta viinin ostamista ruokakaupasta. Ja myöhään nukkumista, mutta siinä tiesin jo ennestään olevani erinomaisen etevä.

Nättejä asioita ulkomaailmasta.

Pidän tästä eräänlaisesta huolettomuudesta, sillä liian kauan olen huolehtinut kaikesta. Ei sillä ettenkö tekisi sitä edelleen, mutta en halua antaa sen estää itseäni tekemästä haluamiani asioita ja nauttimasta elämästä. Olen tosin tehnyt myös tässä kuukauden aikana opinnäytetyötä kaiken muun ohella. Se käsitti kirjojen ja artikkelien lukemista kahdella kielellä, vähän lisää lukemista ja melko lailla myös itse kirjoittamista. Loputon suo, niin sanoakseni – ja olen sanonutkin aika monta kertaa. (Ilmaus siitä laimeammasta päästä!) Eli ei tässä olla suinkaan ihan vastuuttomia oltu.

 Mitähän merirosvoa hän esittää?

Vaihteeksi terveelliset eväät kirjoittamista vauhdittamaan.

Yhdessä parini kanssa saimme opparin vastikään lähes valmiiksi. Nähdäkseni työstä puuttuu enää viimeiset muutokset ja loputon hienosäätö. Toivottavasti siihen ei tarvita pajavasaraa ja kilometriä hiekkapaperia... Deadlineen on aikaa lähes kaksi viikkoa. Jo oli aikakin, koska on tässä tätä suota kahlattu jo vuoden verran. Huojentaa.

Miehen tuoksu, valitettavasti tyhjä. Tähän erään menopaikan lattialta ja sittemmin miun laukusta löytyneeseen hajusteeseen liittyy jonkinlainen tarinan opetus: älä yritä hukuttaa murheita, ne nimittäin kelluvat. (Olisi nyt tullut edes se tuoksu mukana!)

Välillä täällä on kummallinen sää. On aurinkoa, hullua tuulta,
sadetta ja kunnon raekuuro. Mahdollisesti saman tunnin aikana.

Viime viikolla meillä ei ollut fall breakin vuoksi tunteja (lomalomaloma!), joten vaihtareilla oli oivallinen tilaisuus reissata kuka minnekin. Yllättävän moni kävi Suomessa (Liisa oli yksi heistä :D), toiset muualla Euroopassa ja jotkut pysyttelivät täällä. Kuten mie, sillä luonani vieraili kaksi läheistä ihmistä peräjälkeen. Kymmenestä vapaapäivästä olin lopulta itsekseni vain yhden kokonaisen päivän verran. Käytin senkin vapaan ajan tiiviisti oppariin perehtymiseen ja siivoamiseen. Kovin oli hauskaa se. Loppuosa lomasta kului ystävän kanssa Kööpenhaminaa kierrellen ja öisin opparia kirjoittaen. Urakka alkoi painaa pahasti päälle ja yöt olivat ainoita hetkiä, jolloin ehdin keskittyä siihenkin. En ole siis paljoa unilla viime aikoina juhlinut, mutta ainakin tuli valmista jälkeä muustakin kuin miusta.

Saatiin satoa: vuokravanhemmat tarjosivat
meille puutarhansa antimia. Oli muuten hyviä.

Teemaan sopivasti ideoin eräänä tällaisena opparinkirjoitusyönä Sunrise Avenuen lyriikat uusiksi (kiitos Singstar, että osaan ne lähes ulkoa):

"Welcome to my life
You see it is not easy
But I'm doing all right
Welcome to my dream
It's the only one who doesn't need me
And stay right by my side"

Miun on vähän vaikea hahmottaa, mitä kaikkea muuta tässä kuukauden sisällä on tapahtunut. Sitä nimittäin on aika paljon, ja pääni muistuttaa sen (ja opinnäytetyön hyi yök!) vuoksi parhaillaan melko lailla Haminan kaupunkia. Että tuota, mikä päivä nyt on, milloin oli eilen ja kuka mie oon? Taidan tarvita toisen fall breakin ihan vain ensimmäisestä selviämiseen.

Old habits die hard :) Artikkelien lukemisen
lomassa oli hyvä lakkailla kynsiä. Motivoinnin
keinot ovat monet.

Paikallisten opiskelujen osalta olen muun muassa päässyt pitämään presentaatiota muulle luokalle. Se oli harvinaisen hauskaa, koska jännitän julkista puhumista suomeksikin. (Alan myös näemmä kehittää anglismeja järkevän suomen kielen käytön sijaan.) Toisaalta omien rajojen ylittäminen ja itsensä haastaminen on avartavaa. Siksihän täällä sitä paitsi ollaan.

Mitähän muuta. Ollaan Liisan kanssa käyty pelailemassa Bastard Caféssa useampana maanantaina, ja se on ollut harvinaisen hauskaa toimintaa. Suomen vieraiden kanssa kävin muun muassa Kulturnattenissa, Tivolissa ja vähän turhan monta kertaa ulkona syömässä. Budjettini ei kiitä. Lisäksi löysin paikalliset kirpputorit, ja se oli sitten menoa se. Budjetin lisäksi matkalaukkuni tai paluulennon matkatavaroiden painorajat eivät tule kiittämään miuta myöskään. Mutta ah, en jaksa huolehtia. Höveliys takaisin!

Azul on mukavan strateginen peli, joka on nopea oppia.

Pahoittelen tätä maratonpostausta. Tuntuu, että sanon paljon, mutta hyvin vähän. Lisäksi oppari on jäänyt sen verran päälle, että olen kirjannut tätä blogia varten oleviin muistiinpanoihini ranskalaisilla viivoilla peräjälkeen sekä fall breakin että syystauon. Olen siis harvinaisen hyvä myös toistamaan asioita. Pahoitteluni tästä oppariparilleni, joka lisäsi meidän opinnäytetyötiedostoon melko monta sivuhuomautusta kirjoittamaani tekstiin siitä, että eikös tää asia tullut jo… Ja mikäli AMK:n opinnäytetöissä voisi osoittaa kiitokset jollekin, voisin kiittää muun muassa olutta, punaviiniä ja viskiä. Kohtuudella. Ei pidä sentään liikaa kiitellä.

Uusia kavereita :)

Muutama huomio kuukauden varrelta:

• 25.9. päivällä oli Kööpenhaminassa pituutta 12h 1min, Lappeenrannassa tasan 12h. Sitä ennenhän järjestys oli toisinpäin. 

• Nyt päivän pituus on täällä 9h 45min, kotipuolessa taas 9h 12min. Ähäkutti.

Tarroja :D Tosin miulla oli alun perinkin tarkoituksena löytää hurmaavan
pinkkiin (en tiedä mikä miuhun on mennyt) kalenteriini jotain
mahdollisimman ällösöpöjä tarroja. Mieluiten yksisarvisia. Success!

• Poltan täällä melkoisen paljon kynttilöitä. (Hygge!) Kun edellisen kirjoituksen tienoilla miulla ei mennyt niin vahvasti kuin olisi suotavaa ja kaikki tuntui olevan vaakalaudalla, käytin selviytymiskeinona kynttilöiden ja tarrojen ostelua. Sillä mikä voisikaan olla mukavampaa kuin polttaa kynttilöitä ja liimata tarroja kaikkialle, mihin käsi vain yltää? 

• Ennen kuin tilanne helpotti, kerkesin jo suunnitella mustan messun perustamista. Silloisella mustien kynttilöiden haalimistahdilla sellaista ei olisi tarvinnut kauaa odotella. Koskaan en ole dramaattinen ollut.

Olipa kerran vaihto-oppilas, joka sai ulkomailla ollessaan
enemmän postia kerralla kuin koskaan aiemmin elämässään.
Tanska muisti miuta muun muassa elinluovutuskortilla.

Kastellet näin syksymmällä.

• Eräänä päivänä noin parisen viikkoa sitten täältä asunnosta löytyi useampi leppäkerttu, vaikkei ovia oltu käsittääkseni edes pidetty auki.

• Löysin taannoin ruokakaupasta viskiä viikonlopun kunniaksi tarjouksesta. Innostuin taas haikuilemaan:

Lähikaupassa

viskiä tarjouksessa

Hieno maa tämä

• Liisan mielestä se maistui kuolemalta, vaikka sen piti erään internet-arvion mukaan olla ”easy to drink”. Mitä tästä voimme päätellä?

• Joitakin viikkoja sitten olimme Liisan kanssa iltaa viettelemässä, kun kaveri vinkkasi, että paikallisessa irkkupubissa on kotopuolesta tuttu Ben Fisher esiintymässä. Sinnehän myökin tiedon perusteella suunnattiin. Artisti tiesi kertoa, että keikkaa oli seuraamassa useampi muukin suomalainen (ja samasta kaupungista vieläpä). Siinä sitten juteltiin kahden muun suomalaisen kanssa, ja kuten pienemmille kaupungeille on ominaista, alkoi erilaisia yhteyksiä löytymään. Small world.

Löytöjä kaupasta.

• Lisää haikuja:

Viskin voimalla

luen artikkeleja

hit(to)on koulutyöt

Miksei aikuisille löydy tällaisia saappaita? Melkein mahtui jalkaan.

• "Antakaa motivaatiota! Rakkauttakin voisin huolia." (Motivaatio on välillä tästä talosta hukassa, kuten saattaa huomata.)

• Valmissalaateissa on yleensä vakiona kaksi kirsikkatomaattia, sikäli kuin kirsikkatomaatit ylipäätään löytyvät salaatista. Lamasalaateissa niitä oli vain yksi.

Tuorein auringonlasku eilisillalta.

• Viinitkään eivät aina ole hyviä. Olen erityisen erikoistunut valitsemaan kaupasta huonoja viinejä, ja kun erään kerran mietin että pitäiskö viinin antaa hengittää hetki ennen sen nauttimista: "Ai et sais hengittää siihen asti et haihtuu koko paska?"

• Olen huomannut, että täältä huushollista voi loppua kuuma vesi. Ikävä kyllä huomasin sen ollessani suihkussa.

...ja tuorein koulutyö. Ilmankos olen sanonut, että opiskelu
Tanskassa on hämmentävän samankaltaista kuin Suomessa.
(Enkä taaskaan saanut syödä väriliituja, mikä oli aika julmaa.)

• Kun opparia tekee liian pitkään, alkaa rustata sinne mitä sattuu: "piti kirjoittaa kokemus, kirjoitin komeus. Mitähän lienee mielessä?"

Kirpparilöytö. Kuulemma tämä on mainio
lapsisäilö :D Ehkä on ihan hyvä, etten ole
suuntaamassa lastentarhanopettajaksi.

• Etsittiin (ja löydettiin) täällä vierailleen ystävän kanssa tosiaan kirppareita. Eräs nettisivusto kertoi kotoisasta SPR:n Kontin vastineesta seuraavaa: "Don’t expect to find super glamourous dresses and designer pieces here though." Löysin sieltä muun muassa pikkumustan, jonka voisin hyvin asetella tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Lisäksi mukaan tarttui kiva ja melko käyttämättömän näköinen villakangastakki (tosin harmillisen ohut tätä syksyä ja parhaillaankin ulkona riehuvaa tuulta ajatellen). Google osasi jälkeenpäin kertoa vaatteen merkistä, että se on Gwen Stefanin perustama – ja että täsmälleen samasta takista pyydetään parhaillaan jossakin päin internetsiä 50 $. (Mie maksoin siitä 50 kruunua, mikä tekee vähän alle 7€.) Eikä siinä vielä kaikki: on se takki näemmä muillekin kelvannut, ja housujen ja kenkien kanssa täsmälleen samanlaisena yhdistelmänä kuin miulla sattui olemaan tuolloin. Ei huono. Toivottavasti tämä henkselien pauke kuuluu sinne asti. :D

• Olen aika lailla rakastunut tähän kaupunkiin. Ehkä se on vielä tätä kuherruskuukautta, mutta voisin kuvitella asuvani täällä pysyvästi. Paha vain, etten osaa kieltä edes peruna suussa...

• Miulla onkin siis pienoinen paniikki päällä, koska vaihdosta on enää vajaa puolet jäljellä! Apua!

• Syksy on saapunut tännekin.

Sama puu 10.9. ja 21.10.

Dag 38 – Lopuissa on alun siemen?

Kaatuu ne valtamerilaivatkin. Näin kertoi eräs luokkakaveri äitinsä kommentoineen, kun hän oli nuorena eronnut poikaystävästään. Erot eivät ole koskaan helppoja, eikä etenkään silloin, kun asian käsittelemistä edesauttavaa elämänkokemusta ei ole vielä ehtinyt kertyä. Yllättäen tämä ystäväni ei ollut suhtautunut kommenttiin kovin ilahtuneesti.

Ennen kuin lähdin tänne vaihtoon, olin eniten huolissani siitä, miten käy verrattain tuoreelle parisuhteelleni. Asioita ei pitäisi huolehtia ennakkoon, koska se ei auta mitään. Ei se auttanut tälläkään kertaa. Täällä Tanskassa olon myötä ennakkoon tiedossani ollut perustavanlaatuinen eroavaisuus meidän kahden välillä konkretisoitui. Ja se oli jotakin, minkä kanssa en pystynytkään elämään.

Ilmankosteus jotain 100%

Ihmiset ovat erilaisia. Niitä erilaisia piirteitä ei voi arvottaa, ne vain ovat. Ongelmia syntyy vasta silloin, kun koettaa sovittaa yhteen erilaisuuksia. Joskus se onnistuu, toisinaan ei. Nyt se ei minulta onnistunut, joten oma valtamerilaivani karahti kiville ja upposi. Aika näyttää, saako sitä nostettua pintaan myöhemmin ja onko se enää merikelpoinen. Tärkeintä on kuitenkin pitää oma pää pinnalla: vain silloin voi tarvittaessa auttaa muitakin polskimaan ja olemaan hukkumatta.

Olen kiitollinen Liisalle ja muille läheisille ystävilleni. He ovat jaksaneet kuunnella vuodatustani ja toimia minulle olkapäänä, henkisenä ja/tai fyysisenä. Muistan kesällä ennakoineeni jonkin tällaisen mahdollisuutta ja naureskelleeni, että onneksi matkustan koulutetun ja vaitiolovelvollisen tukihenkilön kanssa. Ainakin minulla olisi sitten olkapää, jota vasten itkeä. En vain osannut kuvitella sen todella tapahtuvan.

Halusin kirjoittaa tänne myös tällaisesta yksityisasiasta, sillä se on iso osa elämääni ja vaikuttaa tällä hetkellä vahvasti täällä olemiseeni. Olen myös valinnut avoimuuden tien. Nyt olo on kevyempi kuin vähään aikaan, vaikka tällaiset asiat eivät tosiaankaan ole koskaan helppoja. Murheellisena siteeraan erästä itseäni viisaampaa sanojen valitsijaa: "Kiitän, sillä saamastaan on kiitollinen, kun lähtee palaamatta."

Minä kuitenkin palaan vielä.

(Ennen sitä miun tosin täytyy lukea muun muassa 30+ sivua konfliktien ratkaisuista ja niiden sovittelusta – elämä on usein aika ironista – huomiseksi. Ohessa on myös muutama arkistoon kertynyt kuva. Olen ollut tunnollinen turisti ja ottanut täällä häpeilemättä ja häpeilemättömän paljon valokuvia.)

Dag 33 - Kuukausi takana

Pieni merenneito...

Lähiaikoina on näemmä suhteellinen käsitys. Inspiraatio on ollut hieman hukassa viime ajat, mutta nyt se sitten iski kuin hentoinen salama vahvasti panssaroituun sammakkoon. (Sammakko selvisi koettelemuksesta vahingoittumatta, älkää huoliko.)

Edellisen kirjoituksen kanssa samalla viikolla käytiin myös nähtävyyksiä katselemassa. Nähtiin pieni merivaimo, joka tosiaan oli pieni, mutta sitäkin suositumpi. Mietin, että mikäli patsailla on mieli ja ajatukset, niin tämä merenneito saattaisi peräti toivoa jonkun sahaavan hänen päänsä irti. Sitä turistien ja selfienottajien määrää... Päivästä toiseen, hetkestä toiseen ja vuodesta toiseen. Muut patsaat saivat sen sijaan olla muilta turisteilta aivan rauhassa, vaikkeivät ne hävinneet kuvauksellisuudessa merivaimolle.

...Ja kaikki sitä ihastelemassa olleet ihmiset. Kello näytti jo
myöhempää iltaa, mutta se ei turisteja haitannut.

Lisäksi törmättiin hienoimpaan suihkulähteeseen tähän asti näkemistäni, nähtiin paljon muita patsaita ja käveltiin tutunoloisessa linnoituksessa. Linnoituksen vallien harjaa kulutti tossuillaan liuta lenkkeilijöitä, jotka porhalsivat ohi omia tahtejaan. Siinä myö sitten istuttiin katselemassa ohi juoksevia ihmisiä ja nauttimassa auringosta. Paljon mukavampaa se oli kuin hiki päässä juokseminen, vaikka näköalat olivatkin hyviä. Nyt sopii vahvistaa itseään, sillä luvassa on kuvia. Paljon kuvia!

Tähden muotoinen linnoitus.

Terveelliset eväät!

Muuten melkein kuin Lappeenrannassa, mutta meiltä uupuu vallihauta.

Olen sitä mieltä, että Lappeenrannassakin pitäisi olla vallihauta.

Ei-ihan-niin-terveelliset eväät.

Tässä jää Kurkipatsaskin kakkoseksi!

Kirkotkin on jotenkin hienompia täällä?

...Ja niissä on myös kuvauksellisia portteja.

Hieman surullinen hahmo. Toivottavasti patsaan esikuvan elämä on ollut iloisempi.

Säärikarvojaan ajeleva patsas.

Tässä toinen korea (ja iso!) suihkulähde.

Mitäs me tuumailijat.

Navigaattori (ja) Liisa.

Saatiin myös viimein CPR-numerot! Perjantaina 7.9. International house oli opiskelijoille auki kolmesta viiteen. Oltiin paikalla vähän kolmen jälkeen vain havaitaksemme, että jono rakennuksen ovesta sisälle kiersi ison talon yhden, kahden ja kolmen nurkan ympäri. Keskellä ulkojonoa seisoessa alkoi myös kaatosade. Sateenvarjot olivat onni onnettomuudessa. Kaikilla ei ollut niitäkään, joten Liisa lainasi omaansa joidenkin norjalaistyttöjen käyttöön.

Jono International houseen. Tässä oltiin tultu
eteenpäin jo hyvän matkaa!

Päästiin viimein sisälle, mutta jonotus jatkui. Selkään sattui. Saatiin vuoronumerot, joilla ilmoittautua tiskille. Olin aiemmin saanut sähköpostiini invitation letterin, mikä jostakin syystä ei suostunut avautumaan oikein. Puhelin (kumpi tahansa romuista) näytti word-tiedostosta ainoastaan sen varsinaisen tekstiosuuden. Henkilökohtainen case-numero jäi siis jonnekin ylätunnisteeseen (tai en tiedä minne), mutta he lupasivat kutsua minut nimellä ilman numeroakin.

Liekö syy sitten numeron puuttumisessa vai jossakin muualla, mutta istuimme International housessa vielä kahdeksan jälkeenkin. Vaihto-opiskelijoita oli paljon, ja nimi nimeltä heitä kutsuttiin hakemaan oma CPR-numeronsa. Liisa sai omansa melko pian ilmoittautumisen jälkeen. Jotkut muutkin samaan aikaan ilmoittautuneet odottelivat kanssani vielä loppuillasta, joten ehkä Liisan kannattaa vain alkaa lottoamaan. CPR-numeron saamisen jälkeen sai vielä jonottaa saadakseen NemID:n, jota tarvitaan internetissä tunnistautumiseen – ja omassa tapauksessamme Youth travel cardin anomiseen.

Kirjasto näytti jostakin syystä kotoisalta.

Liisa sai samalla kertaa myös NemID-hakemuksensa tehtyä. Niitä tarjoava tiski suljettiin kahdeksalta, ja valitettavasti se oli puolta tuntia aiemmin kuin mitä itse sain CPR-numeroni kätösiini. Jouduin siis hakemaan oman NemID:ni myöhemmin kirjastosta. Tätä nykyä odottelen NemID:n postitusta kotiosoitteeseeni. Sen pitäisi tapahtua 5-7 päivän kuluessa hakemisesta, minkä jälkeen voin anoa koululta opiskelijahintaista matkakorttia. Jos Suomi on byrokratian luvattu maa, niin kyllä Tanska tulee vähintään hyvänä kakkosena.

Vaihtariystävä toi mukanaan pelejä. Drecksaussa on tarkoitus
saada siat mutaisiksi ja suojella niitä peseytymiseltä. Huippupeli :D

Mitähän muuta tässä välillä on tapahtunut? Ainakin yritän verkostoitua parhaani mukaan. Aikaa voisi edelleen kuluttaa enemmän sosiaalisissa merkeissä muiden vaihtareiden tai paikallisten kanssa ja/tai nähtävyyksiä katselemassa, mutta yritämme parantaa menoa kaiken aikaa. Viime lauantaina luonamme kävi saksalainen vaihtariystävä tutustumassa jääkiekon katsomisen saloihin. Liisa on suuri Saipa-fani – ja luettelee parhaillaan tuolta huoneestaan miulle tunnistamiaan Saipan pelaajia. Jos itseäni ei jääkiekko suuremmin kiinnosta, niin nostan hattua ihmiselle joka ei myöskään asiasta paljoa tiedä, mutta joka siitä huolimatta innostuu seuraamaan tuntemattomien joukkuiden peliä tuntemattomalla kielellä. Oli hauska ilta se. 😊

On täällä myös opiskeltu -
tai ainakin yritetty.

Verkostoitumisessa auttaa myös eräs tunnettu mobiili-seuranhakusovellus. Paikallisiin ihmisiin tutustuminen vaatii tiettyä aktiivisuutta sekä omalta että vastapuolelta. Sovelluksen kautta onkin mahdollisuus löytää ihmisiä, joilta tämä kiinnostus löytyy. Tähän mennessä menestys on ollut mukavaa, vaikka etenkin alkuun aina matchin osuessa kohdalle suustani pääsi lähinnä hätääntynyttä kiroilua ja hervotonta naurua. ("Ei ***tana mitä ***vettiä aargh ei ei!")

Olen saanut muun muassa kutsun tulevaan Science & Cocktails -tapahtumaan kuulemaan luentoa universumista, mistä todennäköisesti ymmärrän yhtä paljon kuin kala aidanseipäästä – mutta mikä kiinnostaa silti. Lisäksi eräs herrahenkilö tarjosi opettavansa miuta voittamaan 7 Wonders -lautapelissä (mikä tulisi todella tarpeeseen). Häneltä sain myös vinkin paikallisesta lautapelikahvilasta. Toinen herra ehdotti oluen nauttimista Voodoo Loungessa, joka on ilmeisesti hänen kantapaikkansa ja jossa ollaan Liisan kanssa käyty harmiksemme edelleen vain kerran.

Vuokravanhempien kissa <3

Monet keskustelut kuivuvat kasaan melko nopeasti, mutta sieltä vaikuttaa löytyvän myös useampia hyviä juttuja. Se toki vaatii jaksamista selata kaikkien niiden paidattomien miesparkojen, Uhuru Peakien ja sanattomien profiilien ohitse. Tähän mennessä yksikään saamistani ehdotuksista ei ole vielä toteutunut, mutta luulen että ainakin lautapeliseuraa on tiedossa sitä kautta. Liisan kanssa käytiin eilen myös testaamassa se lautapelikahvila, ja suuresti epäilen ettei käynti todellakaan jäänyt viimeiseksi.

Bastard Café - mie valmistelen peliä, Liisa katsoo jääkiekkoa :D

Bastard Caféssa on 2400 lautapelin kokoelma, joita pääsee pelaamaan päiväksi 25 kruunulla tai maksamalla 150 kruunun (n. 20 euroa) jäsenmaksun. Tämä vuosimaksu oikeuttaa kaikkien pelien rajoittamattomaan pelaamiseen sekä jäsenelle että yhdelle tämän seuralaiselle. Huippua! Eilen meille selvisi myös, että kahvilassa on lisäksi hyllyllinen ilmaiseksi pelattavia pelejä. Sieltä löytyi muun muassa Settlers of Catan, Carcassonne, Codenames ja paljon muita kiinnostavia vaihtoehtoja. Ei siis todellakaan pelkkää Afrikan Tähteä, shakkia tai Trivial Pursuitia (väheksymättä niitä millään tavoin myöskään).

Lautapelinörttien taivas...

Mitähän muuta? Ollaan löydetty itsellemme viimein myös sadetakit (tulevat täällä todellakin tarpeeseen, luulen) sekä paljon putiikkeja, joihin pieni (nörtti-)ihminen voisi helposti tuhlata omaisuutensa. Liisa aloitti jo prosessin, mie olen toistaiseksi ostanut vasta yhden kirjan. Mielenkiintoisia aikoja nämä.

Siellä taivaassa oli aika hieno sisustus.

Huomijoita:

I don't normally do this.

• Lappeenrannassa voi pyöriä Linnoituksen valleilta alas hukkumatta, täällä ei.

• Mehutiivisteet on täällä aika tujua tavaraa. Sekoitussuhde veteen on 1/11, mutta siitä huolimatta ollaan juotu kuukaudessa kaksi pulloa mehua...

• ...koska hanavesi ei ole kovin hyvää. Mie tosin oon jo tottunut makuun.

• Lisäksi se käyttövesi on hyvin kalkkipitoista. Kattiloihin pinttyy hyvin nopeasti kalkkijälkiä, ellei niitä harjaa puhtaaksi joka käytön jälkeen. (Myö keitetään teevesi aina kattilalla, koska vedenkeitin ei näyttänyt sisältä ihan terveeltä.)

• Tämä on myös maa, jossa pyykit kuivuvat sisällä noin vuorokauden. Jos sekään riittää.

• ”Many people believe that good communication skills are ’common sense’. Contrary to expectations, the problem with common sense is that it is not all that common” ('Small group communication processes' – in: Communication in society (ed.) Alberts, Martin & Nakayam)

• Tinderissä on hyvin paljon Madseja ja Mikkeleitä.

• ...taannoisen miut vastaanottaneen lääkärin nimi oli Mads, mikä herätti edellä mainitun tiedon valossa hieman hilpeyttä. 

Tämäkin näky herätti hilpeyttä.

• Tehtiin Liisan kanssa diili, että mikäli Tinderistä löytyy Frithjof, se saa supertykkäyksen. Ei ole vielä tullut vastaan.

Mie ja  miun matkaseuralainen luetaan
Diana Wynne Jonesia. (Mitäs muutakaan?)
Vihdoinkin miulla on täällä ikioma kirja,
jonka voin rakastaa piloille!

• "Olen vuoristoystävällinen metallipää, jolla on havupuut havupuille ja suurille kiville. Kiivaan, käännynnä höyhenpalloihin, verkkoihin, katsomaan liikaa elokuvia, piirrän kasvoja, polkupyöriä ja minä ärsytän, jos näen, että ikääntyneet ihmiset heittävät jätettä maahan." (Kiitos tästäkin, Google translate.)

• Taannoin osui kolme swaippausta peräjälkeen: Kasper, Jesper ja Jonathan.

• Täällä on perjantai-iltaisin rullaluistelutapahtuma, jossa suuri joukko väkeä viilettää rullaluistimilla pitkin keskustan katuja, poliisiautosaattueessa. Tuli hieman epäuskoinen olo, kun pääsin todistamaan ilmiötä International housen ikkunoista.

• Miulla on tätä nykyä teemabiisi myös hampaiden harjaukselle. Ostin nimittäin hammasharjan, joka on merkiltään Dr Jones ja näin ollen sekä kaupassa että jokaisella hampaidenharjauskerralla päässä alkaa soimaan Aquaa.

Matkalipunleimausautomaatit metelöivät ikävästi, mikäli lippu ei ole validi. Tämä tapahtuu esimerkiksi silloin, kun Rejsekortilla on liian vähän valuuttaa matkustamiseen. Tuo ääni on omiaan aiheuttamaan traumoja.